torstai 20. joulukuuta 2012

joulun kalenteri: 20. luukku

20. KOVA



Wrestling



No mutta tulihan se sieltä viimein. ”Pellepaini”, mitä myös urheiluviihteeksi kutsutaan. Kaappihomojen fantasioiden toteuttamista, onhan siinä hikisiä miehiä painitrikoissa hieromassa keskenään. Omasta mielestäni kuitenkin laji, mikä on väärinymmärretty.



Pienenä selvennyksenä vielä mainittakoon, että ”wrestling” on suomalaisittain ”showpaini”. Mutta itse pyrin puhumaan ”ammattipainista”, kuten se suomenkielessä tulisi oikein ilmaista.

Kuten aiemmin olin kirjoittanut, joskus 90-luvun alkutohinoissa seurasin Tony Halmeen otteita painikehässä Eurosportilta. Halme väänteli näissä lähetyksissä Japanin painiorganisaatiossa erilaisilla ”gimmickeillä”, rooleilla. Toisinaan hän oli ”Terminaattorin” tyylinen ottelija, toisinaan se meille tutumpi viikinki. Mutta olipa rooli mikä tahansa, otteluiden menevyys, lennokkuus ja toiminta teki vaikutuksen. Ihan silloinkin, kun meidän Tony ei ollut kehässä. Ammattipaini puraisi meikäläiseen ensi kerran.

Syystä tai toisesta Eurosport lopetti esittämästä ammattipainia, tai sitten se piilotettiin muulle paikalle ohjelmistossa, mistä sitä en löytänyt. Tästä alkoi melkein kymmenen (10) vuotta kestänyt tauko ammattipainista, johon pääsin käsiksi vain videopelien kautta.

Niinpä SubTV teki kansalaispalveluksen 2001, kun se ryhtyi esittämään ammattipainia lisäämällä ohjelmistoonsa World Wrestling Entertainmentin ”Smackdown!” -ohjelman. Myöhemmin mukaan liittyi myös WWE:n toinen viikko-ohjelma, ”RAW”. Uusi ammattipainin puraisu lajiin alkoi, kun ohjelmia esitettiin lauantaisin parhaaseen katseluaikaan. Lajin mukana Suomeen tulikin melko kova showpaini”buumi”. Tulihan sitä myös kokeiltua erinäisiä ”finishereitä” ja muita painiliikkeitä.

Innostumisen myötä ryhdyin laajentamaan lajitietoutta ammattipainista. Internetistä katselin vanhoja, legendaarisia otteluita ja ostelin Huuto.netistä eri PPV-tapahtumista tehtyjä DVD- ja VHS -tallenteita. Lukumäärää on vaikea sanoa, mutta näitä tallenteita on paljon omistuksessani. Enimmäkseen ”WrestleManioita”, jonka voi helposti sanoa olevan ammattipainin ”Super Bowl”. Lisäksi toisen ison tapahtuman ”Royal Rumblen” levyjä ja kasetteja on kertynyt matkan aikana. Vaikka ympäri maailmaa on lukuisia painiorganisaatioita, WWE pysyi minulle ainoana oikeana. Monissa ”indy” -organisaatioissa oli toki lukuisia taitavia ottelijoita (joita myöhemmin ”scoutattiin” WWE:hen mukaan), mutta niistä puuttui se amerikkalaishenkinen show-esiintyminen. Saippuaoopperamaiset juonikuviot ja tapahtumien äärimmäinen massiivisuus, vaikkapa painijan astellessa kehään tunnusmusiikin soidessa ja pyrojen paukkuessa, teki sen viimeisen vaikutuksen. Se innostus, mikä tuli tutun painijan ja suosikin tunnusmusiikin pamahtaessa soimaan. Ja kuinka yleisö räjähtää hallissa.

Kyseinen biisi saa minut yhä innostumaan pikkupojan lailla

Tämä oli sitä todellista viihdettä!

Tuohon aikaan WWE:ssä painivat sellaiset isot nimet kuin Steve Austin ja The Rock, jälkimmäinen nykyään elokuvatähtenä paremmin tunnettu. Henkilöt olivat tulleet tutuiksi lähinnä pelien kautta, joten innostus herrojen näkemisestä ”oikeana” oli aika maagista. The Rock hyvänä esiintyjänä ja show -miehenä teki lähtemättömän vaikutuksen, ja hän on minulle tästä lähtien ollut se isoin tähti. Hänen myötä myös itsekin haaveilin ammattipainijan urasta.

Myös The Rock edustaa asuntoni seinällä


Smackdown!” ja ”RAW” osuivat SubTV:lle melko oikeaan aikaan. WWE oli ostanut toiset, nykyään entiset, painiorganisaatiot WCW:n ja ECW:n. Juonikuvioihin tämä mukautettiin tyyliin ”WWE vastaan WCW:n ja ECW:n liittoutuma”. Tämän myötä pääsin näkemään myös muita painijoita, joita ei aluksi WWE:ssä ollut.

Myöhemmin WWE:hen palasi lukuisia eläviä legendoja painimaan, sellaisia kuin ”Rowdy” Roddy Piper ja Hulk Hogan. Nimiä, jotka ovat jo 80-luvulla saaneet nimeä jopa elokuvarooleissa. Eivät ehkä entisvuosiensa tasolla. Mutta silti. Ja kun heidän lisäksi mukaan tuli itselle vielä tuolloin tuntemattomia suuruuksia, piti myös heidän kulta-aikojensa otteluita katsella netin maailmasta.



Ammattipaini mielletään näytellyksi. Sellaiseksi, missä ”ei oikeasti lyödä, ei siinä ketään satu”. Kyllähän itsekin tiedostin jo tuolloin 90-luvun alussa, että liikkeet ovat suunniteltuja ja voittaja etukäteen tiedossa. Onhan se kieltämättä ajoittain koomisen näköistä, kun toinen jää odottelemaan iskua ja itse pohtii ”tuossahan olisi hyvin ehtinyt juoksemaan karkuun”. Mutta koska ostelin näitä vanhoja tapahtumia, mieleenpainuvana on jäänyt ”WrestleMania 16:n” tikapuu -ottelu (Ladder Match). Ottelun kaikki kuusi painijaa tekevät huikean määrän riskejä, joita kukaan tavallinen tallaaja ei tekisi edes isosta rahasummasta. Tätä ottelua olen myös esittänyt lajia arvostelleille idiooteille. Ja miksipä ei? Ensi kerran ottelun nähdessäni hyppäsin sohvalta seisomaan ja pitelin päästäni kiinni: ei kukaan pysty ja voi vain tehdä tuollaisia uhrauksia! Suosittelenkin ihmisiä katsomaan ottelun ja miettimään sitä kivun määrää uudestaan ja sitä, onko kaikki kuitenkaan näyteltyä. Mutta ymmärrän, mikäli ihmisiä ei väkivalta innosta.

Tarkoittamani ottelu "WrestleManiasta"

SubTV ilmeisesti kukkahattutätien painostamana joutui vähitellen siirtämään laatuohjelmansa huonommalle katseluajalle: myöhempään kellonaikaan esitettäväksi ja arkipäiviksi. Laji menetti katsojia, itse onneksi omistin VHS-nauhurin, johon nauhoittaa öisin esitetyt ohjelmat. Aikojen saatossa katsojaluvut ilmeisesti romahtivat täysin, jolloin SubTV:lle ei ollut enää kannattavaa ostaa WWE:n ohjelmia esitettäväksi. Ohjelman esittäminen lopetettiin vuosien 2006 – 2007 taitteessa, jolloin osa minuakin kuoli. Kirjoitin 21-vuotiaana ikiteiniangstina kirjoitelman aiheesta: http://irc-galleria.net/user/Kalmari/blog/3656801-kukkahattutatitadit

No mutta painia vielä pystyi joissain määrin yhä seuraamaan. Mutta kuten aiemmin olen kertonut tv:n katselutottumuksistani, ei netistä jaksojen lataaminen tuntunut luontevalta vaihtoehdolta. Jaksoja kertyi koneelle, mutta ne jäi katselematta. Urheilukanavalta jonkin aikaa esitettiin ”Smackdown!ia”, mutta sekin lopetettiin.

Onneksi Eurosport tuli kuvioihin mukaan tarjoamalla viikkokoosteen WWE-maailman tapahtumista. Puolen tunnin koosteeseen ängettiin kutakuinkin viikon tärkeimmät asiat, perään tarjottiin tunnin verran pätkiä vanhoista tapahtumista ja otteluista. Lopulta tänä vuonna Eurosport ”kuoli” osaltani, kun kanava ei enää näkynyt taloudessani, enkä saa syystä tai toisesta kanavapakettia tähän asuntoon. Yritin latailla uudelleen jaksoja ja PPV -tapahtumia, mutta nekin jäivät koneelle makaamaan. Itseasiassa ovat yhä koneellani katsomatta, tv:n orja kun olen. Yhä yritän keksiä luontevaa tapaa, jollain pääsisin rakasta lajia seuraamaan.

Seuraamisen lisäksi olen päässyt hetken ”aidosti” kokemaan ammattipainia. Suomestakin löytyy ammattipainiorganisaatio Fight Club Finland (www.fightclubfinland.fi), joka soi minulle mahdollisuuden työharjoitteluun ja opinnäytetyön tekemiseen. FCF tarjosi myös mahdollisuuden päästä näkemään selostajaäänet ja painijat, joita olen kuunnellut ja joiden esiintymisen näkemisestä olen maksanut.

Kuvassa FCF:n painia Johnny McMetal, myös "BB-Ristonakin" tunnettu


Pääsin muutamassa kotimaisessa tapahtumassa näkemään lajia sisältä käsin, aina kehän kokoamisesta tapahtuman päättymiseen. Ja se kehä. Kyllä se aikuisen miehen kropassa tuntuu, kun siihen tömähtää. Vaikka tiesin sen olevan melkoisen kovaa materiaalia, orastava haave ammattipainijan urasta otti kolauksen: ei meikäläisen selkä pitkässä juoksussa varmaankaan kestäisi tuhansia ja tuhansia kaatumisia/putoamisia kehän pintaan, vaikka fyysinen kunto antaisi edellytykset siihen. Puhumattakaan siitä, että kehän ulkopuolella lattialle saisi ”bodyslamin” vastaanotettavaksi. Yhtä kaikki, lajin näkeminen toiseltakin puolelta oli avartava ja hieno kokemus. Vaikka WWE:n showmaisuus ja massiivisuus puuttuu suomalaisesta painista. Ja ikävä kyllä tulee varmasti aina puuttumaankin, ammattipaini tulee tuskin koskaan ponnistamaan lapsen kengistä jääkiekkoon verrattavaksi urheiluviihteeksi Suomessa.

Mutta tosiaan, FCF:lle tein myös opinnäytetyöni. Mikä sinänsä oli suuri helpotus, motivaatio koulun suhteen oli tavattoman lopussa ja muutaman kurssin lisäksi tämä urakka oli edessä. Luultavasti yhä ponnistelisin ”opparin” kanssa, mikäli en olisi päässyt kirjoittamaan itseäni kiinnostavasta asiasta. Vaikka arvosanaan lievästi petyin, olen kuullut yllättävänkin paljon kehumisia työstäni. Työstä kuulemma on luettavissa innostus lajia kohtaan, mikä tekee lukemisenkin rennommaksi. Laji on erikoisuudessaan herättänyt mielenkiintoa lukemaan opinnäytetyötäni ja sitä on jopa käytetty esimerkkitehtävissä ja esitelmissä. Mutta onko se tuonut lajille Suomeen uusia seuraajia, sitä en tiedä. ”Oli todella mielenkiintoista lukea tällaisesta erikoisesta aiheesta, mutta tuskin lähden Helsinkiin katsomaan painia”. Tämän tyyliset kommentit ovat olleet niitä yleisimpiä, joita olen työstäni saanut kuulla. Ja itse työ on luettavissa täällä: http://publications.theseus.fi/handle/10024/24680

Wrestling - ammattipaini. Laji oli minulle läheinen ja rakas. Se on sitä edelleenkin. Ikävästi vain se on päässyt minulta unohtumaan lähes täysin viime aikoina säännöllisen tv-ohjelman puuttuessa. Tässäkin tapauksessa pitäisi vain ottaa itseään niskasta kiinni ja rikollisesti ladata lähetyksiä katsottavaksi. Tai lähteä paikan päälle seuraamaan FCF:n otteita taas, kun sellainenkin olisi mahdollista Suomen maassa. Vaikka en painimaan pääsekään, niin voihan sitä, lähes kolmekymppisenä, yhä haaveilla astelevansa kehään ja illan päätteeksi nosta käsi kattoa kohden voiton merkiksi.

Eikö?




20. luukun urheiluviihde


Wrestling

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti